Elämää kylässä niitten kahden kaa

Eilinen päivä menikin Kalyvesin kylässä, Haniasta itään, jonka keskustaan parkkeerasimme silloin toissailtana. Tiedossa oli, että illasta alkaisi sateet reippaan tuulen ja kylmenevän sään kera, joten harrastimme ulkoilua varastoon, mikäli se nyt on edes mahdollista. Aurinko paistoi puolipilviseltä taivaalta, mutta tuulta pukkasi jo puuskittain, menoamme ei se haitannut...

Rannalla kuljeskelua, sataman kalastajien veneitä katsellen ja tyhjähköä kylän raittia vaellellen. Ennen hämärän tuloa, kun aurinko vielä hetken jaksoi paistaa, lähdimme testamaan rannan terassia nauttimalla pullollisen kylmää Mythosta suolapähkinöiden kanssa. Tuo isompihan on jo niin tottunut tavernoissa ja baareissa kävijä, rentoutuu heti omalle paikalleen eikä tarvitse hihnaa sitoa tuoliin tai pitää kiinni. Nerolla taas on opittavaa tämän suhteen, nuori kun on. Parille kulkukissalle haukuttiin ja haluttiin kurkkia mitäs siellä pöydällä olisi tarjolla, jos vaikka syliin hyppäisi! No ei onnistu, Neron paikka on lattialla, kuten isommankin. Tätä hiukan tytön kanssa väännettiin ja sidoin hihnan tuoliin, saimme rauhan, mutta Nero kun on myös palelevaa sorttia (terassin lattia ei ollut kesän lämmin), tyytyi hän vain istumaan ja nostelemaan vuorotellen ilmaan kumpaakin etutassua. Ei auta, olut juodaan ja nautitaan hetki.

Maistuisiko Mythos?

 Monesti kun ensimmäistä kertaa olen menossa johonkin uuteen tavernaan, käyn kysymässä saanko tulla koiran kanssa. Lähes aina tulee vastakysymys, onko koira iso? Olen oppinut vastaamaan, että sillä ei ole väliä, koirani osaa käyttäytyä. Ok – tule vaan. Sitten kun me ilmestytään, huomaan usein epäröivän katseen tarjoilijoiden silmissä, mutta pian he huomaavat, että tuohan on tosi cooli tyyppi ja mahdollisella seuraavalla kerralla huikkaavat iloiset tervetulotoivotukset tuolle karvaisellekin. Ainoastaan yksi ravintola on kaikkien näiden Kreikassa vietettyjen aikojen aikana kieltäytynyt tulemasta koiran kanssa, kyseessä oli tyhjä terassi ja talviaika. No worries, seuraava ravintola toivotti tervetulleeksi!

Semmoinen hassu juttu on mulla näiden eläinten kanssa, on se sitten pullasorsa, orava, kissa, siili tai hiiri, ihan sama, niin olen tottunut puhumaan niille muuta kuin suomea (!). Tuo isompi kuuntelee sujuvasti käskyjä tai tunnistaa sanoja hollanniksi, ranskaksi, englanniksi ja suomeksi, nyt tosin on tulla muutama kreikkalainenkin sana mukaan. Nerolle siis sama juttu, aika häkeltävää vai mitä? Tiedän toki että kyseessä on äänen paino. Autossani on sellainen porrasaskel, ennen kuin tullaan sisään. Sanon isolle suomeksi  ”yksi” niin laittaa etutassut portaalle, jotta putsataan ne. Sen jälkeen sanon ”kaksi”, jolloin hän siirtää etutassut jo auton sisälle takatassujen jäädessä vielä portaille odottamaan niidenkin putsausta. Huvikseni testasin tätä kerran myös arabiaksi ja osasihan se, kun tietää mitä odotan. Neron kanssa tehdään jo samaa ja TOIMII!  Tämä tassujen putsaus operaatio on naurattanut ja häkellyttänyt monia ulkomaalaisia matkailuautoilijoita. Heidän koirat kun hyppääväät suoraan sisään säällä kuin säällä, mudasta viis. Mutta niin tekevät niiden omistajatkin, mehän olemme Suomessa tottuneet kotona jättämään kengät heti ovelle. Mun autossa ei kävellä kengät jalassa vaan ollaan niin kuin oltaisiin kotona Suomessa ja kotinihan tämä on:).

Yksi hauska erittäin toimiva lause on tuolle isolle ollut ”Älä edes ajattelekaan”, mutta se sanotaankin ranskaksi . Tämä lause siksi, kun esimerkiksi koirani on vapaana ja lähistöllä on toinen koira remmissä, niin tyttö ymmärtää, että hänellä ei ole mitään asiaa mennä moikkaamaan. Ja on muuten todella hyödyllinen lause muissakin tilanteissa koiran ollessa irti, mitä se enimmäkseen onkin. Tullessani Suomeen ensimmäisen kerran kesällä 2013 ison kanssa, niin jäi hän muutaman kerran äitini hoiviin päiväksi. Tämä lausehan oli pakko opettaa myös äidilleni, koska ulkoilemaan lähtisivät. Äitini ranskankieli ulottuu sanoihin mersii ja bonzuur, joten lappua kirjoittamaan tästä meille tärkeästä lauseesta ”même pas que tu y penses”, joka suomeksi meni lapulle ”memmö pa kö ty poons”. 

Yksi näistä kreikankielisistä käskyistä joita on mukaan tarttunut on ”kola pende” eli heitä yläfemmat. Tällöin koira ojentaa tassunsa ja perään toisen. Tätä olen useamman kreikkalaisen lapsen edessä tehnyt, kun olen huomannut, että meitä uteliaasti katselevat. Lapset katsovat silmät suurina ja monesti kuulen että huudetaan äitiä perään, jolle innoissaan halutaan kertoa tuosta niin ihmeellisestä koirasta. Täällähän ei ole totuttu usein näkemään, että koira voisi jotain ”temppujakin” tehdä. Monesti tämän yläfemman jälkeen haluavat lapset tulla rapsuttelemaan, hyvä, sehän sopii palkinnoksi koiralleni:).

Kylläpä lähti taas asia muille raiteille. Tämän päivän vietämme siis edelleen täällä Kalyvesissa ja tarhalta en ole saanut vieläkään vastausta.  Vettä sataa ja harmaata on, aurinko tosin tunnin tuossa paisteli, sain akkuja autossa vähän paneeleiden kautta ladattua, mutta sisäpäivä tästä on tulossa pois lukien tyttöjen pakolliset ulkoilut. Pyydämme sateelta hetkellisiä taukoja ulkoiluiden ajaksi, kiitos.

Alla vielä pari muuta kuvaa eiliseltä.

Tauko biitsin tuolilla

Kylän raitilla ja jo biitsilläkin harjoiteltiin käskyä "zit" eli istu hollanniksi ja "attend", odota ranskaksi. Ei käynyt ihan kuin elokuvissa, mutta pari kuvaa sain napattua.