Motoristin näkökulma

Kotikaupungissani Helsingissä sattui keskiviikkona tapahtuma, jossa silminnäkijöiden mukaan autoilija tahallisesti aiheutti pyöräilijän kaatumisen ja joka johti torstaina pyöräilijan kuolemaan sairaalassa saamiinsa vammoihin...
Tapahtuma on järkyttävä ja kertoo meidän ihmisten suvaitsemattomuudesta liikenteessä. Pyöräilijät ajattelevat usein, ”me pyöräilijät” ja autoilijat ”me autoilijat”, kuten niin monesta asiassa tässä yhteiskunnassa ajatellaan. Me sitä, me tätä. Minä sitä, minä tätä.

Peräänkuluutan nyt epäitsekkyyteen liikenteessä, siihen on meillä jokaisella varaa, niin jalankulkijalla, pyöräilijällä, autoilijalla, motoristilla, mukaanlukien myös meidän ammattikuljettajamme.

Nuorehkosta iästäni huolimatta takanani on kymmeniä tuhansia kilometrejä motoristina, jonkun matkaa yli satatuhatta kilometriä asuntoautoilijana ja henkilö- tai pakettiautolla ajettuja kilometrejä voin vain arvailla.

Ajaessani kevytmoottoripyörän ajokorttia 16-vuotiaana, sain jo silloin ajamisen parhaan ohjeen – Älä koskaan luota siihen vaikka ajaisit etuoikeutetulla tiellä, sillä jos auto sinuun törmää kolmion takaa vasemmalta tullessa, sattuu se ihan yhtä paljon, kuin sen tullessa oikealta tasa-arvoiselta tieltä. Tämä oppi meni perille, sillä motoristi häviää aina. Polkupyöräilijä häviää aina. 

Motoristina olen kokenut monta lähellä piti tilannetta, joissa oma valppauteni on ollut valttia. Ei välttämättä, että autoilija olisi tahalleen kiilannut eteen tai muutoin aiheuttanut vaaratilanteen tahallisesti, vaan yksinkertaisesti myös siitä syystä ettei autoilija huomannut minua ja moottoripyörää. On myös tilanteita, joissa itse autolla ajaessa en ole huomannut motoristia, se kun jää helposti peilien ns. kuolleeseen kulmaan. 

Vietin vuonna 2011 viisi kuukautta Amsterdamissa, siellä luvatussa pyöräilijöiden mekassa ja mietin jo silloin kuinka hienosti jalankulkijat, pyöräilijät, autot, mopoilijat, raitiovaunut ja bussit mahtuvat liikenteeseen sopuisasti. Pyöräilijöiden hyvä tilanne ei johdu ainoastaan hyvin suunnitelluista pyöräilyteistä, sillä pyöriä on paljon sielläkin, missä ei ole pyöräilyteitä. Autoilijat ovat niin tottuneet pyöräilijöihin ja vice versa, jotta kaikkien matkasta tulee stressittömämpää. Ja autoilija antaa vääjäämättä tietä myös sille jalankulkijalle, kun Suomessa saa arpoa, että pysähtyyköhän se vai ei, tai vastaavasti jalankulkija ylittää tien asenteella, että minun oikeus on mennä ensin. Niinpä. Oikeudet ja velvollisuudet liikenteessä.

Anna tilaa ja huomioi toiset, niin sujuu se työ- tai lomamatka mukavammin ja joustavammin ihan meille kaikille. Bonuksena saat hyvän mielen ja mahdollisesti kädenheilautuksen kiitokseksi, kun päästit sen toisen eteesi, joka on yrittänyt tulla vilkkaasta risteyksestä ulos etuoikeutetulle tielle.

Olisi hienoa, jos me saisimme myös Suomeen ystävällisemmän ja joustavamman liikenteen.

Terveisiä Kreetalta,

Nomadish

Tämän postaukseni jälkeen tänään myöhemmin sama suvaitsemattomuus vain jatkuu, kun pyöräilijät joutuivat kahakkaan bussin törmättyä osaan muistosaattueessa olleisiin pyöräilijöihin.

Helsingin Sanomien artikkeli luettavissa täältä